Kuntobonukset Pekkaniskalla

Kun puhutaan Pekkaniskasta tuo se monelle suomalaiselle mieleen nosturit. Monelle se tuo mieleen myös työhyvinvoinnin sekä kuntoiluun kannustamisen - suurelle yleisölle varmasti tunnetuimpana juuri juoksusta saatavat bonukset.

Työpaikkaliikunta on ollut vahvasti osa Pekkaniska Oy:n yrityskulttuuria jo vuodesta 1989, kun Pekka Niska päätti ottaa Kuntobonukset käyttöön. Alun perin Pekka itse perusteli Kuntobonukset työntekijöiden paremmalla jaksamisella ja vähemmillä sairaspoissaolopäivillä.

Alkuvuodesta teetetty tutkimus pyrki selvittämään työntekijöiden mielipidettä Kuntobonuksista, sekä niiden kannattavuutta työnantajan näkökulmasta. 
Puolet tutkimukseen osallistuneista kertoi urheilun työpaikalla vähentäneen heidän stressitasoaan ja ennen kaikkea lisänneen heidän motivaatiota sekä työssäjaksamista. Ymmärrettävästi kaikki Pekkaniskan työntekijät eivät kuitenkaan juokse tai kuntoile, mutta ansaitsevat silti bonuksensa esimerkiksi tupakoimattomuudesta tai alkoholin juomatta jättämisestä. Tutkimus osoittikin että Pekkaniskan jokainen työntekijä on saanut viimeisen viiden vuoden aikana vähintään yhden bonuksen.

Sairauden takia poissaolot ovat yrityksessä keskivertoa huomattavasti harvinaisempia. Kun Suomen keskiarvo on 11 päivää vuodessa (2013), niin viimeisten viiden vuoden aikana Pekkaniskalla sama luku on vain 5 päivää työntekijää kohden vuodessa.

Työhyvinvointi ja jaksaminen on nyky-yhteiskunnassa aiempaa tärkeämpää. Kiireisessä arjessa jaksaa useasti paremmin, kun elämäntavat sekä yleiskunto ovat kohdillaan.

Kannustetaan kaikki liikkumaan ja kohti terveellisempiä elämäntapoja!